Proosa siis tarkoittaa suoranaista tekstiä, joka ei noudata mitään runomittaa, riimejä tai alkusointua. Proosa jaetaan yleensä taideproosaan eli kaunokirjallisuuteen ja asiaproosaan, asiateksteihin, joissa voidaan myös käyttää tieteellistä termistöä tai ammattisanastoa yleensä.
Taideproosaan luetaan aina suorasanainen kaunokirjallisuus, etenkin novellit ja romaanit. Proosa voidaan määritellä tarinaan pohjaavaksi kertomakirjallisuudeksi, joka jakautuu kahtia eli faktaan ja fiktioon sen mukaan, löytyykö kirjoituksesta mielikuvituksen tuotetta vai tosiasioihin perustuvaa..
Ne tarinat, jonka tekstit perustuvat fiktioon, eivät ole tapahtuneet, mutta voisivat tapahtua. Fiktioon kuuluvat mm. fantasiakirjallisuus, sekä tieteiskirjallisuus.
Faktaan perustuvat tekstit ovat taas tosipohjaisia asiatekstejä, mutta esimerkiksi elämänkerrat voivat osittain olla kaunokirjallista tekstiä.
Asiaproosa on tavallinen ilmaisumuoto vaikka sanomalehdissa, aikakauslehdissä, tietosanakirjoissa ja monissa muissa kirjoitetun kielen lajeissa. Myös taitavien toimittajien tekstit saattavat joskus yltää jopa kaunokirjallisiin ansioihin.
On myös muita proosan lajeja esim. minuuttinovelli, joka on todella lyhyt novelli. Se on luettavissa noin minuutissa. Tai proosaruno, joka taas on säkeisiin jakamaton eli proosan muotoon asemoitu runo.
Novelli on lyhyt kirjallinen proosateos, jonka pituutta on vaikea määrittää, eikä aina ole selvää milloin sitä tulisi kutsua pienoisromaaniksi, milloin novelliksi.
Tosin klassisen määritelmän mukaan novelli on juuri riittävän lyhyt luettavaksi yhdellä kertaa ja sen erottaa romaanista sen tiivis ja ytimekäs kerronta, mutta lyhyt kerrontamuoto rajaa jonkin verran tarinassa esiintyvien henkilöiden määrää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti